Säännöt Tukijat Yhteystiedot Blog Pääsivu

maanantai 11. tammikuuta 2010

Fw: KILTERINRINNE4, VÄREJÄ JOKA ULOTTUVUUDESSA

 
Kilterinrinne 4 on Väri09-kilpailussa jaetulla kolmossijalla palkitun Kilterinkaari 2:n naapuritalo. Sen ovat suunnitelleet Ulpu Tiuri, Jukka Lommi ja Essi Käppi Arkkitehtitoimisto Ulpu Tiurista. Myös tämä kohde sai Väri09-kilpailussa jaetun kolmannen palkinnon.
 
Kilterinmäen kaavan oli laatinut helsinkiläinen A-Konsultit Oy. Kaavassa edellytettiin toisaalta värikkyyttä ja toisaalta että naapuritalojen värit merkittävästi toistuvat seuraavissa rakennuksissa. Kilterinrinne 4:ssä toistuvat Kilterinkaari 2:n punainen ja sininen. Näitä tasapainottamaan ja omaa ilmettä antamaan valittiin oma keltainen sävy.
 
Kilterinrinteessä palkinnon arvoista oli talon perusidea, joka valitettavasti ei ole välittynyt kuviin hyvin. Kolmiulotteista tilaa on joskus vaikea vangita kaksiulotteiselle pinnalle. Talon ideana on, että väri menee taloon ja asumuksiin sisään. Asuntojen tunnusvärit näkyvät ulospäin parvekkeiden seinämissä. Talon tunnusvärit toistuvat myös porraskäytävissä. Näin talon asujille syntyy voimakas paikan identiteetti. Voimakkaista väreistä huolimatta rakennuksen ilme on keveä, sillä julkisivujen pinta-alasta noin 90 % on valkeaa. Erityisen harkittua on värien rytmitys. "Hallitulla entropialla" on saatu aikaan tasapainoinen näkymä.
 
KIlterinmäki kokonaisuudessaan herätti palkintolautakunnassa arvostavia mielipiteitä ja lautakunta menikin paikan päälle tutustumaan kohteeseen. Palkittujen kahden kohteen suunnittelijoiden lisäksi arvostettiin sekä rakennuttajaa, VVO:ta että kaavoitusarkkitehtejä, A-Konsultit Oytä.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

KILTERINMÄEN ENSIMMÄINEN TALO

Kilterinmäki Vantaalla on vastavalmistunut, VVO:n rakennuttama asuinalue. Se täyttää vanhan Myyrmäen ja Helsingin rajan väliin aiemmin jääneen tyhjän alueeen. Alueen kaavan oli tehnyt helsinkiläinen A-Konsultit Oy. Kaavassa edellytettiin korkeatasoista arkkitehtuuria ja alueen rakennusten yhteensopivuutta. Lisäksi edellytettiin että määräprosentti rakennusbudjetista käytetään taideteoksiin.
 
Ajoreitti alueelle kulkee radan vartta pohjoisesta. Tästä suunnasta alueen ensimmäinen talo on osoitteessa Kilterinkaari 2. Arkkitehtonisesti paikka on haasteellinen. Vanhan Myyrmäen monumentaalisin rakennus, entinen Imatran Voiman pääkonttori joka nykyään on Verohallituksen käytössä on aivan vieressä. Sen musta massa jakaa mielipiteitä, mutta ehdottomasti vetää ketseen puoleensa.
 
Ensimmäisen korttelin suunnittelukilpailun voitti Arkkitehtitoimisto Hedman & Matomäki Oy. Rakennuksen pääsuunnittelija on Mari Matomäki. Koska KIlterinkaari 2:lle oli varattu sekä taidebudjetti että rooli olla koko alueen näkyvin talo kehittyi idea: "Tehdäänpä koko talosta taideteos". Alitajunnasta muistui mieleen Kjell Westön kirja "Leijat Helsingin yllä". Siitä taas syntyi idea "leijat Vantaan yllä".
 
Rakennuksen leijakuviot suunnitteli Anders Hedman. rakennuksen värityksen taas Mari Matomäki. Leijakuvioiden värikylläisyyserot taustan siniseen verrattuna vaihtelevat. Näin rakennuksen ilme elää, sillä valaistuksen mukaan osa leijoista häipyy taustaansa. Kilterinkaari 2:n julkisivut toteutettiin rappaamalla tavallisilla värillisillä rakennuslaasteilla. Työntekijät pitivät työtään mielenkiintoisena ja huolellisuutta edellyttävänä, mutta ei millään lailla ylivoimaisen haasteellisena.
 
Kilterinkaari2:n kanssa samaan kortteliin kuuluu Kilterinaukio 4. Sen puisissa työkaluvajoissa voitiin toistaa Kilterinkaari2:n´värejä hiukan kirkkaampina sävyinä.
 
Tämä kokonaisuus sai Väri09-kilpailussa jaetun kolmannen palkinnon.

torstai 19. marraskuuta 2009

TUOMARILAN VÄRIKÄS PÄIVÄKOTI

Väri09-kilpailussa toisen palkinnon sai Espoosen valmistunut Tuomarilan päiväkoti. Kohteen ovat suunnitelleet arkkitehdit Claudia Auer ja Niklas Sandås. Talon leikkipihan puoleinen julkisivu on villin värikäs. Kadun puoleinen julkisivu taas on huomattavasti rauhallisempi. Kaksi kolmasosaa siitä on valkoista ja ainoastaan rauhallisempi sini-vihreä-keltainen teema jatkuu läpi talon.
 
Talon julkisivun väritys on toteutettu Steni-levyillä. Niiden mitoitus on 60x120. Suunnittelijoiden mukaan tämä symboloi lasten kasvua. Lapset tulevat tarhaan 60 senttisinä juuri vauva-vaiheen ohittaneina ja lähtevät viiden vuoden jälkeen 120 senttisinä koulutielle.
 
Väri toimii Tuomarilan päiväkodissa paikan signaalina. Viileät värit on tarkoitettu pikkulapsille, räväkät punaiset ja oranssit isommille riehuntaikäisille. Väriteema jatkuu sisälle, kura-aulojen laatoitukseen ja naulakoiden väreihin. Kunkin ryhmän leikkitilasta on näkymä oman sisäpihan seinään, jolloin lapsilla säilyy paikan tunne.
 
Yhteisiä tapahtumia varten Tuomarilan päiväkodissa on suuri sali. Siinäkin on värejä käytetty paikan määrittämiseen. Vihreästä lattiasta erottuvat sinisellä ja keltaisella isot neliö ja ympyrä. Näiden avulla lapsia on helppo ohjata toivottuun paikkaan. Ja tämä keino toimii!!!
 
Tuomarila on tyypillinen haaleanvärinen lähiö. Värikäs päiväkoti herätti aluksi nuivia asenteita, jotka sittemmin ovat muuttuneet hyväksyviksi. Lapset sen sijaan ovat aivan innoissaan tyylikkäästä työpaikastaan.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

VELLAMO VANGITSI VEDEN VÄLKKEEN

Väri09-kilpailun voittaja oli Kotkaan rakennettu Merikeskus Vellamo. Kohteen suunnitteli Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki ja sen pääsuunnittelija oli professori, arkkitehti SAFA Ilmari Lahdelma. Kohteen värisuunnitteluun osallistui iso työryhmä, jonka jäsenet on lueteltu palkintojenjakoa koskevassa uutisessa.
Vellamoon on siirretty Merimuseon näyttelyt Helsingistä, Kymenlaakson museo ja Rajavartiomuseo. Merimuseon näyttelyihin kuuluvat myös alueen nosturit, jäänsärkijä Tarmo ja majakkalaiva Kemi.
 
Rakennuksen suunnittelija valittiin kilpailussa. Voittaneen ehdotuksen nimi on "Hyöky". Vellamon sivuprofiilista erottuu selvästi nousevan aallon muoto. Tämä on ollut avainteema kun rakennuksen ulkoväriä on ryhdytty valitsemaan. Liikkuva vesi on hyvin moni-ilmeistä ja muuttuvaa. Tätä moni-ilmeisyyttä on kuvattu kasetti-seinillä, joissa yksittäiset kasetit ovat sinisiä, vaaleanharmaita tai turkoosin vihreitä. Ulkopinnan elävyyttä lisää kaksoisjulkisivu, jossa lasipanelien silkkipainatukset ovat myös meriaiheisia.
Vellamo sai, paitsi Väri09-kilpailun ykköspalkinnon myös samaan aikaan palkinnon valaistussuunnittelusta. Kun valaistus on itse julkisivun sisällä, saadaan varmistettua että Vellamo näyttää valoisalla ja pimeällä samanlaiselta.
 
Julkisuudessa on ollut paljon esillä Vellamon sisäänkäyntialueen voimakas limetinvihreä suuri väripinta. Kyseinen väripinta ei ole suinkaan museon tunnusväri, vaan välivaihe siirtyessä ulkopuolen moni-ilmeisyydestä ja kylmistä väreistä sisäpuolen rauhallisten taustavärien maailmaan.
 
Viittaus Kymenlaakson museoon on saatu tuomalla maakunnan tunnuskivestä - rapakivestä -tehty reunus kiertämään museota.

tiistai 13. lokakuuta 2009

VÄRI09-KILPAILUN PALKITUT

Väri09-kilpailun palkintolautakunta kokoontui professori Pentti Kareojan johdolla ja tutkittuaan lähetetyt työt päätyi palkitsemaan seuraavat työt:
 
1. Palkinto : Merikeskus Vellamo, Kotka. Suunnitelma: Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy. Työryhmä: Ilmari Lahdelma, Juha Heino, Marko Santala;Teemu Halme, Tarja Suvisto ja Marjo Korolainen.
2. Palkinto: Tuomarilan päiväkoti, Espoo: Suunnitelma: Arkkitehtitoimisto Auer & Sandås Oy. Työryhmä: Claudia Auer ja Niklas Sandås
Jaettu 3 palkinto: Kilterinkaari 2, Vantaa: Suunnitelma : Arkkitehtitoimisto Hedman&Matomäki Oy : Työryhmä: Anders Hedman ja Mari Matomäki
Jaettu 3 palkinot: Kilterinrinne 4, Vantaa: Suunnitelma: Arkkitehtitoimisto Ulpu Tiuri Oy: Työryhmä: Ulpu Tiuri, Jukka Lommi ja Essi Käppi.
 
Kunniamaininta: Saaren kartano, "Residenssi", Mietoinen: Suunnitelma: Arkkitehtitoimisto LPR: Työryhmä: Ola Laiho ja Assi Sandelin.
Kunniamaininta: Lutakon rantapuisto, Jyväskylä: Suunnitelma: Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy : Työryhmä: Matti Liski, Yrjö Ala-Heikkilä ja Tiina Perälä.
 
 
Tässä kilpailun blogissa tulee ilmestymään kuvitettu tarina kustakin palkitusta ja muutamasta muusta kilpailuun osallistuneesta.
 
Väri09:n puolesta.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Väri09-kilpailun työt on arvioitu

Väri09-kilpailun ilmoittautumisajan loppuessa heinäkuun lopussa kilpailuun oli ehtinyt kymmeniä töitä. Kilpailutoimiston puolesta kiitokset niistä. Palkintolautakunta sai arvioitavakseen lähemmäs tuhat digikuvaa. Lautakunta kokoontui 8.9. Töihin oltiin tutustuttu perusteellisesti ja vahvoja mielipiteitä tuli esiin keskusteluissa. Lopulliset tulokset varmistuivat vasta eräissä kohteissa vierailun jälkeen. Huomionarvoiset työt kuitenkin löytyivät ja ne tullaan esittelemään 7.10.2009 klo 13.00 Helsingin Messukeskuksessa Väri ja Pinta 09-messujen avajaispäivänä.
 
Näistä messuista saatte lisätietoa internet-sivuilta www.varipinta.fi .
 
Väri09:llä on Väri ja Pinta 09-messuilla oma osasto, jossa esitellään palkitut työt ja jokunen muuten vain ansiokas. Eri puolilla messualuetta voitte törmätä myöskin kilpailutöitä esittäviin julisteisiin. Tervetuloa Väri ja Pinta 09-messuille.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Fw: Kuvia Tiranasta


 
Edi Rama käyttää voimakasta väripalettia. Mielenkiintoista on seurata, miten nuo siniset värit kestävät Välimeren alueen auringossa. Nämä kuvat kertovat myös, miten väri toimii. Violettisävyisessä kuvassa ensimmäinen ja pysyvin havainto on talon väri ja kuviot. Vasta erikseen tarkastellen huomaa, miten huonosti tuo talo on aikanaan rakennettu ja miten karkeita paikkaukset ovat.
 
Kuvitellaanpa, että nämä talot olisivat saman näköisiä kuin 10 vuotta sitten - eli betonin harmaita- Mitä niistä huomattaisiin? Tietysti nuo pyykit. Taloissa ei ilmeisesti ole kuivatushuoneita ja kylpyhuoneet ovat ahtaita. Nyt tämä ei tule ensimmäisenä mieleen, vaan kunkin talon oma identiteetti.